TARINATUPA
Tervetuloa Hollantiin!
Minulta
on usein kyselty miltä tuntuu kasvattaa vammaista lasta. Antaakseni
jonkinlaisen käsityksen ihmisille, jotka eivät ole kokeneet tätä
erikoista kokemusta, olen kertonut heille seuraavan tarinan …
Kun
odotatte lasta, se on kuin suunnittelisi ihanaa lomamatkaa –
Italiaan. Ostat kasan opaslehtisiä ja teet hienoja
matkasuunnitelmia. Colosseum, Michelangelon David, gondolit
Venetsiassa. Opettelet muutaman lauseen italiaksi. Tämä kaikki on
jännittävää.
Kuukausien odottelun jälkeen on vihdoin lähtöpäivä. Matkalaukut
mukaan ja menoksi. Usean tunnin lennon jälkeen kone laskeutuu.
Lentoemäntä toivottaa ”Tervetuloa Hollantiin”. ”Hollantiin?”, sinä
toistat. ”Mitä tarkoitat Hollannilla? Minähän tilasin lennon
Italiaan! Minun pitäisi nyt olla Italiassa. Koko ikäni olen
uneksinut tästä matkastani Italiaan.”
Mutta
nyt tuli muutos lentosuunnitelmaan. Lentokone on laskeutunut ja
Hollantiin sinun on jäätävä. Tärkeätä on, ettei kone laskeutunut
kamalaan, inhottavaan, likaiseen maahan, joka on täynnä
kulkutauteja, nälänhätää ja sairauksia. Tämähän on vain hiukan
erilainen maa kuin Italia.
Menet
vain kaupungille, ostat uudet opaslehtiset ja opettelet lauseet
uudella kielellä. Tapaat joukon ihmisiä, joita et olisi muuten
tavannut. Tämähän on vain hiukan erilainen maa. Siellä kaikki
tapahtuu hieman hitaammin kuin Italiassa. Se ei ole niin korea,
mutta oltuasi siellä jonkin aikaa – olosi tasaannuttua – katselet
ympärillesi ja huomaat, että Hollannissa on tuulimyllyjä,
tulppaaneja ja jopa Rembrandt.
Kaikki
ystäväsi ovat tulossa ja menossa Italiaan ja kertovat kuinka kivaa
heillä Italiassa oli. Lopun elämääsi vastaat ”Italiaan minunkin piti
matkustaa. Niin minä sen suunnittelin”.
Tuska
siitä ei koskaan katoa, koska unelman menettäminen on erittäin
tärkeä menetys. Mutta jos vietät elämäsi surren tosiasiaa, että et
päässyt Italiaan, et koskaan pysty nauttimaan erikoisen mukavista ja
erittäin ihanista asioista Hollannissa.
Emily Pearl Kingsley:n
tekstin mukaan vapaasti suomentanut T. Kaipainen
